…ja hiertymiä varpaissa!
Tämä blogi kertoo rakkaista urheiluharrastuksistani – miekkailusta, juoksemisesta, hiihtämisestä, patikoinnista ja pyöräilystä. Harrastan niitä enimmäkseen omaksi ilokseni ja jos jonkun kanssa kilpailen, niin itseni. Kilpaurheilua kohtaan sain lapsena jo kammon – totesin, että hermoni eivät kestä kilpailutilanteita. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen kuitenkin todennut pitkänmatkan massajuoksutapahtumat hyviksi paikoiksi testata kuntoa, ja toisaalta miekkailukilpailut tuovat vaihtelua perustreeniin omien seurakavereiden kanssa. Erityisesti miekkailukisoissa olen myös päässyt jonkin verran eroon kilpailutilanteiden kammosta ja oppinut hermojen hallintaa keskittymisen kautta – tämä taito ei ole pahitteeksi monilla muillakaan elämänalueilla.
Liikuntaa olen harrastanut koko ikäni – välillä enemmän, välillä vähemmän. Lapsuuden yleisurheiluharrastus vaihtui teini-iässä lenkkeilyyn ja hiihtoon – näitä lajeja olen harrastanut pisimpään. Ne ovat aina tarjonneet meditatiivisia hetkiä arjen kiireen keskellä ja sitä kautta lisäenergiaa, mutta myös kunnon ylläpitäminen ja kohottaminen ovat syitä harrastaa niitä.
Miekkailu tuli kuvioihin syksyllä 2006. Laji oli kiehtonut minua jo pitkään, jostakin syystä oli vaan jäänyt aikaisemmin kokeilematta käytännössä. Ehkä yksi syy oli se, että en ole oikein koskaan pitänyt aikaan ja paikkaan sidotuista, erityisestikään sisäliikuntalajeista. Miekkailu kuitenkin yllätti monipuolisuudellaan ja haastavuudellaan, ja jäin lähes välittömästi koukkuun :) Kuntoakin laji vaatii.
Patikointi on itselleni pitkälti myös luonnosta nauttimista, enkä edes miellä sitä kummemmin urheiluksi. Siinä missä muut lajini saavat minut hakemaan omia rajojani, patikointi on puhtaasti mielenrauhan hakemiseen tähtäävää. Vaativammat patikointikohteet tarjoavat toki myös itsensä ylittämisen elämyksiä, kun päämäärä on saavutettu.
