…ja vähän muutakin. Vaihdoimme patikointimaisemia ja suuntasimme kohti Skotlannin länsirannikkoa sekä Pohjois-Englannin järviseudulle. Paikat olivat osin jo ennalta tuttuja meille, mutta uusiakin maisemia matkalta löytyi.
Sgurr na Banachdich, Isle of Skye
Ensimmäinen patikointipäivä oli Skyen saarella, ja ensimmäiseksi valloitettavaksi kohteeksi valitsimme Black Cuilliniin kuuluvan Sgurr na Banachdich -nimisen 965-metrisen huipun.
Walkinghighlands-sivuston mukaan huipulle nouseminen ei vaatisi käsien käyttöä – scramblingia – noustessa, mikä on meille ehdoton vaatimus, kun tavoitteena ei ole vuorikiipeilijäksi ryhtyä, vaan kavuta ainoastaan mahdollisimman korkealle ilman välitöntä hengenvaaraa (tai edes sen tuntua)…
Sää oli poutainen ja alkuosasta polku oli hyvin maastosta erottuva. Melko pitkään saimme kävelläkin helpossa ja hyvin loivasti nousevassa maastossa. Hiljalleen reitti alkoi jyrkkenemään ja kuntoakin alettiin vaatia.
Tässä kohtaa on myös hyvä paikka kehua Salomonin S-LAB Fellcross-jalkineita, joilla vuorikävely sujuu jyrkissäkin kohdissa kevyesti ja ilman pelkoa liukastumisesta.
Korkeampivartiset vaelluskengät ovat mielestäni alastulossa paremmat, koska tarvitsen nilkalle tukea, mutta ylösmentäessä vuorijuoksuun suunnitellut kevyet ja pohjasta nypyläiset lenkkarit ovat mahtavat. No, toki ne alaskin tultaessa pitävät erinomaisesti ja nopeuttavat alastuloa, mutta itselläni kyllä alkaa nilkoissa tuntumaan etenkin jyrkempiä mäkiä laskeutuessa. Nuo kengäthän ovat vähän turhankin hifit kun en varsinaisesti vuorijuoksua harrasta (tai harrastaisin, jos asuisin seudulla jossa vuoria / tuntureita olisi :), mutta olen itse monta kertaa todennut, että urheilussa kannattaa panostaa hyvälaatuisiin välineisiin. Arvioita noista jalkineistä löytyy myös täältä ja täältä.
Kun lähestyimme loppuvaiheen jyrkintä nousuosuutta (olimme hieman alle 700 metrin korkeudessa), meitä alkoi hieman epäilyttää mahdollisuudet päästä huipulle…
…yläosa vuoresta, tai ainakin yksi osa siitä, kun oli louhikkoista kiveä, screetä, ja todellinen jyrkkyys näyttäytyi vasta ylempänä…
Vielä yksin jyrkkyys ei meitä olisi pelästyttänyt, mutta maa-aineksen koostumus yhdessä sen kanssa… Screehen oli tallottu kiemurteleva polku, ja jonkin matkaa etenimmekin sitä ylös. Ei ollut ihan kamalan hyvä fiilis, kun ylhäällä kävi melkoinen viima, joka vaikutti tasapainoonkin. Taaksepäin oli myös pakko vilkuilla välillä, koska yleensähän ylämäki ei ole vielä mitään verrattuna alamäkeen, ja takaisin olisi mentävä samaa reittiä… Hiljalleen alkoi tuntua siltä, että tässä kohtaa on vielä hyvä jättää leikki kesken. Ja kyllä se 10 m laskeutuminen screetä pitkin oli ihan riittävän ikävää, joten varmasti järkipäätös olla tavoittelematta huippua, vaikka toki harmittikin ettemme ylös asti päässeet.
Seuraavaksi päätmmekin etsiä jonkun vähemmän haastavan ja matalamman huipun samalla kun kiertelimme saarta.
Ajoimme myös Glamaig-nimisen sokeritoppamaisen vuoren ohi, jossa oli seuraavana päivänä tarkoitus järjestää vuorijuoksukisa:
Kisaan olisi voinut osallistua ihan kokemusmielessä, jos vuori olisi ollut vähintäänkin jostakin muusta koostuva kuin pääosin screestä… :)
The Old Man of Storr, Isle of Skye
535 metriä korkea The Old Man of Storr (719 m korkean Storrin juurella) oli hyvin merkitty ja nousun juurella olevan parkkipaikalla olevien autojen määrästä päätellen myös suosittu kohde. Matka alkoi hakkuutyömaan läpi kulkevaa polkua pitkin, joka nousi melko lailla tasaista tahtia koko ajan. Nousu ei ollut siis kovin jyrkkiä, ainoastaan aivan “vanhan miehen” juurella se hieman jyrkkeni.
Etenimmekin melko reipasta tahtia koko matkan, välillä tietysti piti pysähdellä ottamaan kuvia hienoista maisemista.
Storr ja The Old Man of Storr peittyivät ajoittain hieman pilviin, mutta paljastuivat melkein samantien niiden lomasta, mikä loi erikoisen tunnelman. The Old Man of Storrhan on siis oikeastaan kuvissa näkyvä kivenlohkare, jolle oli joitakin kiipeilijöitä joskus kiivennyt, mutta mehän tietysti kävelimme vain lohkareen juurelle :)
Jatkoimme polkua pitkin lohkareen ohitse sen ja Storrin jyrkän seinämän välistä, ajattelimme laskeutua toista reittiä alas. Maisema oli todella erikoinen.
Pikkudetalji muuten – Prometheus-elokuvaa on filmattu myös Storrilla :)
Huvittavaa oli ohittaa yksi maastoonpystytetty kyltti, kun tulimme kyltin takapuolelta ja vasta sitten näimme tekstin:
Jälleen kerran alas oli paljon vaikeampi päästä kuin ylös, mutta lisähaastetta toi erityisesti se, että toinen reitti oli paljon vähemmän käytetty ja kulki osittain todella ikävässä maastossa. Alkumatka kuitenkin kulki ihan mukavaa ruohikkoa pitkin.
Matkalle mahtui muutamia jyrkkiä pudotuksia lammashaan vieressä kulkevan aidan vieressä (niitä ei kuvasta näe), ja alempana myös suota (jossa ei nähnyt mihin jalkansa seuraavaksi laittoi) sekä pienten purojen ylittelyä heiluvilla ja liukkailla kivillä…
Lopuksi vielä piikkilanka-aidan ylitys, joka onneksi pitkäjalkaiselta sujui ilman revenneitä housuja tai vielä pahempaa, haavoja :)
Bla Bheinn (Blaven), Isle of Skye
Seuraavana päivänä seuraavaa huippua tavoittelemaan. 928 metriä korkealle Bla Bheinnille (Blavenille) (ks. myös Wikipediasta) piti päästä polkua myöten, myös ilman scramblingiä, joten se vaikutti lupaavalta.
Vuorelle menevä patikkapolku oli alusta lähtien jälleen hyvin erottuva ja alkuosa eteni loivasti nousten vuoripurojen viertä.
Aurinkoisella säällä oli mukava kulkea.
Hiljalleen nousu alkoi muuttua jyrkemmäksi, ja polku oli osin melko kivikkoinen, mutta vielä ihan hyvin käveltävissä.
Hieman ylempänä paljastui näkyviin kaunis järvi, josta jatkoimme vielä vähän ylemmäs. Polku ei erottunut enää niin selkeästi, mutta riittävästi kuitenkin. Oikea reitti oli melko helppo arvatakin maaston pinnanmuotoja katselemalla. Aloimme kuitenkin tähyillä oikeaa nousukohtaa, koska mitä ylemmäs nousimme, sen epämääräisemmäksi kävi se, mistä kohtaa äkkiseltään noin 750 metrin kohdilla jyrkkenevää kohtaa olisi paras nousta. Pari vaihtoehtoa löytyi, joista toinen oli jälleen screetä pitkin kulkeva kiemurteleva poluntapainen.
Tämä vaihtoehto ei edellispäiväisen kokemuksen vuoksi houkutellut, jyrkkyyttä kun taas oli ihan riittävästi. Toinen vaihtoehto kallion vieressä ja vaikutti mielestämme lupaavammalta.
Pidimme kuitenkin evästauon ja mietimme vielä, lähteäkö edes yrittämään.
Paikalle osui kuitenkin skottipariskunta, joka kannusti jatkamaan, samoin paikalle osui kohta perään oletettavasti paikallinen nuorisoporukka, kannustavina hekin. Niinpä lähdimme koettamaan kallionviereistä reittiä, ja samalla jouduimme reissun ensimmäisen sateen uhriksi – tosin melko lyhyen, mutta ihan riittävän rankan sadekuuron. Sormet kohmeessa koetimme edetä hetken aikaa kivenlohkareita pitkin (niinpä, ei vaadi scramblingia…), ja pääsimmekin varmaan kymmenisen metriä eteenpäin.
Totesimme kuitenkin, taas, että tämä ei ole meidän juttumme, sateen tuoma liukkaus kun vielä toi lisähaastetta. Jälleen harmitti, todella pahastikin, mutta lyhytkin laskeutuminen jyrkältä osuudelta riitti vakuuttamaan, että keskenjättäminen oli ihan viisasta nytkin.
Quiraing, Isle of Skye
Seuraavana päivänä emme patikoineet kovinkaan paljon, kun muita nähtävyyksiä riitti katsottavaksi. Kävimme kuitenkin kävelemässä vähän matkaa kohti Quiraing-nimisellä jyrkännemuodostelmalla, vaikka ylös asti ei meillä ollut tarkoitus jatkaakaan (korkeimmat kohdat olisivat olleet 542 metrisiä, mutta niille pääseminen olisi vaatinut jonkin verran kiertelyä, johon meillä ei ollut aikaa).
Nousimme muutaman sadan metrin korkeuteen, reitti oli hyvin merkitty, sopi kevyeen kävelyyn ja ohitti myös pienen järven jo melko matalalla eli maisema oli kaunista.
Paikallahan on Staffinin ulkoilmamuseo Ceumannan, kuvauksen reitistä voi lukea museon sivuilta.
Patikointia hiekkarannoilla North ja South Uistilla sekä Benbeculalla
Seuraavana päivänä matkasimme pari tuntia lautalla Ulko-Hebrideille North Uistille. Koko päivä oli varattu siirtymiseen South Uistille läpi Benbeculan saaren. Kaikki kolme saarta ovat kytketty toisiinsa kannassilloin (tai oikeastaan useampikin saari Uistien yhteydessä riippuen miten saaret lasketaan nousu- ja laskuvedestä riippuen) – ihan heti saavuttuamme North Uistille kävimme saareen kytketyllä Bernerayn saarella kannassiltaa pitkin.
Matkaa North Uistilta South Uistille kertyi noin 130 km, joten ajallisesti tuon olisi ajannut nopeamminkin, tosin pääosin yksikaistaista tietä pitkin eteneminen on melko hidasta ja ajomatka aika rankkakin jatkuvan vastaantulijoiden väistelyn kanssa. Pysähtelimme siis kivannäköisissä paikoissa matkan varrella ja jaloittelimmekin jonkin verran – ja niitähän riitti. Matkan varrelle mahtui kilometreittäin hiekkarantoja.
Koska rannikko on niin matalaa, laskuveden aikana paljastuvat hietikot olivat todella laajoja.
Kirkkaudeltaan suorastaan silmiin sattuvaa vitivalkoista kalkkikivihiekkaa oli useilla rannoilla.
Rantojen välillä oli alavaa hiekkapohjaista machairia todella laajoilla alueilla, joille pysähdyimme kävelemäänkin välillä.
Saaret olivat täynnänsä pieniä järviä siellä täällä, ja melko karuakin maisema oli ajoittain.
Kävimme myös matkamme varrella kävelemässä eräällä patikkaopaskirjassamme mainitulla ranta- ja peltoreitillä, mutta koska Uisteilla on niin vähän patikoitsijoita, ei varsinaisia polkuja ole syntynyt, ja reitin löytäminen oli vähän haasteellista. Totesimme jälleen, että tykkäämme enemmän kulkea polkuja pitkin… Majapaikkamme South Uistilla sijaitsi pitkän hiekkarannan vieressä, joten teimme vielä iltakävelyn auringonlaskua ihastelemaan rannalle.
Eriskay
Seuraavana päivänä päätimme tehdä pidemmän patikkaretken aivan South Uistin kupeessa sijaitsevalle Eriskayn saarelle.
Myös tämä saari on yhdistetty kannassillalla South Uistiin.
Matkaa kertyi kokonaisuudessaan parikymmentä kilometriä Eriskaylle ja takaisin hotellillemme, lisäksi nousimme Eriskaylla Beinn Sciathan (Ben Scrien) -nimiselle huipulle 185,6 metrin korkeuteen.
Polkua ei tietysti tuollekaan huipulle löytynyt, vaan reitti kulki läpi lammashaan, mutta maaston karuuden, vähien sateiden aiheuttaman kuivuuden ja mäen loivuuden johdosta nousu oli mukavaa.
Paitsi lampaita, näimme myös eriskaynponeja laiduntamassa varsoineen (ks. myös Eriskay Pony Societyn sivuilta tietoa poneista). Poneja löytyi lisää myös aivan mäen huipulta.
Eriskayn reissun jälkeen minulla oli vielä polttava tarve päästä juoksemaan hiekkarannalla, kun sellaista oli tarjolla pitkän matkaa aivan hotellin vieressä. FiveFingersejä en pakannut matkalle mukaan, mikä vähän harmitti, ja olin oikeastaan aikeissa juosta aivan paljain jaloin. Lopulta kuitenkin päätin laittaa Fellcrossit jalkaan (koska myöskään muita juoksujalkineita minulla ei ollutkaan mukana reissulla), sillä tiesin, että joudun todennäköisesti juoksemaan myös hieman ylempänä penkereellä – nousussa oleva vuorovesi ulottuisi sinne asti, sen huippu lähestyi enkä tarkalleen tiennyt, miten pitkälle juoksisin. Myös hiekkaosuuksien väleillä oli kivikkoa, enkä tiennyt ennalta minkälaista. Pystyin kuitenkin askeltamaan jo omaksumallani minimalististen jalkineiden / paljasjalkajuoksun tekniikalla, ja Fellcrossit tuntuivat myös tavislenkkareita ohuemmilta pohjasta.
Aivan mahtavaa oli kyllä juosta, enkä meinannut millään malttaa kääntyä takaisinpäin kun hiekkaa vaan riitti… Onneksi en ihan äärettömän pitkälle juossut, sillä takaisinpäin kääntyessä olikin huima vastatuuli ja juoksu muuttui heti paljon rankemmaksi. Eipä tullut mieleen tuo juoksemaan lähtiessä ;) Arvelen että juoksin lopulta vain 5-8 km.
Skiddaw, Lake District
Seuraavana päivänä siirryimme taas mantereen puolelle ja ajelimme Skotlannista Pohjois-Englantiin järviseudulle. Yksi päivä meni maisemia autolla katsellen, toisena päivänä lähdimme tavoittelemaan 931-metristä Skiddaw-nimistä huippua Keswickin kaupunkin lähelle.
Matka huipulle kulki pitkin bridlewayta, polkua leveämpää ja myös ratsastukseen sopivaa merkittyä reittiä pitkin.
Ensin ohitimme Little Man -nimisen matalamman huipun (jonka kautta palasimme alas Skiddaw’lta), ja jatkoimme sen ohitse Skiddaw’n huipulle.
Nousu oli jonkin verran jyrkkää alusta alkaen, vaikka ei mitään verrattuna Skyen nousujemme jyrkkiin osuuksiin.
Ainoastaan reitin keskiosassa oli jonkin matkaa niin loivaa nousua että jyrkempien osuuksien jälkeen se ei tuntunut suorastaan nousulta ollenkaan :)
Loppurutistus oli jälleen hieman jyrkempi.
Hienot näkymät oli kyllä Skiddaw’lta.
Kaiken kaikkiaan, hieno reissu tämäkin, ja kävelykilometrejä tuli paljon, ylöspäinkin suuntautuen :) Kunto varmasti kohosi hyvin vuorten ja mäkien ansiosta. Tulipahan myös omat rajat mäkikävelyssä selvästi vastaan ja tuli opittua se, minkälaiset polut ja maastot sopivat itselle ja minkälaisia taas kannattaa vältellä. Aikaisemmilla reissuilla olemme päässeet valloittamaan kaikki huiput ja kulkemaan kaikki reitit mitä olemme aikoneet, mutta jyrkät scree-huiput kierrämme jatkossa kaukaa…. ainakin toistaiseksi!
Miekanpistoja 